Singaporen kahdet kasvot

Jouduimme pakenemaan maasta. Ellu ja Toni kävivät Kuala Lumpurissa lentokenttävisiitillä, me suuntasimme Singaporeen kolmeksi päiväksi. Kaikki tämä vain viisumien jatkoa varten.

(J) Olipa mukava käydä vähän sivistyksen parissa. Pidin Singaporesta. Siellä ihmiset on ystävällisiä ja kielitaitoisia, kulkeminen helppoa, ruoka edullista, kadut siistejä. Mukava tuuli helli meitä koko loman ajan. Olisin viihtynyt pidempäänkin.

(K) Oli joo ihan ok reissu. Minun positiiviset asiat- listani: kaikki puhuivat englantia, toimiva julkinen liikenne, McD:stä ja Burger Kingistä sai hyvää pehmistä hyvään hintaan. Mutta... Vaikka saimme vain pintaraapaisun paikasta, minulle jäi fiilis, että kaupunki/ maa on nähty. En vain jotenkin kokenut paikkaa omakseni. Minusta oli mukava palata "kotiin", vaikka lentokentän vastaanottokomitea(taksimafia) lannistikin lomaltapalaajan virkistynyttä mielenmaisemaa. Tuli jännä fiilis kun Kathuun saavuttaessa tuntui vahvasti kuin olisi palannut kotiin. Tänmänhän piti olla väliaikaista. Oliko tosiaan Singaporessa kaikki paremmin? 

No ei, sieltä puuttui tämä villi ja vapaa luonto kaikkine kasveineen ja eläimineen... ;) Toki puita ja kukkia olisi päässyt ihastelemaan niitä varten rakennettuihin puistoihin, mutta... Mielestäni oli hauskaa katsella niitä säihkyviä kauppoja ja hotelleja, joihin ehkä 0,1%:lla maailman ihmisistä on varaa. Eikö se muka ollut hauskaa? Esim. se Rolexin kello, joka maksoi 35 000 e, olihan se nyt moninkertaisesti tavallista kelloa hienompi!

Joo ehkä se luonnon puuttuminen, samoin kuin ne Tag Hauerit ja Rolexit, saivat oloni tuntemaan muukalaiseksi. Silmääni pisti kuitenkin harvinaisen hieno vihersuunnittelu- ja toteutus, joka loivensi hiukan shokkia. Kaupunkina se oli yksi viihtyisimmistä, mutta tietoisuus siitä, että koko maa on yhtä ja samaa kaupunkia ahdisti. Jos joutuisi pidempään oleskelemaan tulisi varmasti pakokauhu, kun ei ole paikkaa mihin paeta sitä kaikkea. Ei ihminen voi terveenä säilyä, jos joutuu tuollaisessa koko elämänsä viettämään. Ainakaan minunlaiseni.
Ja siihen glitteriin ja vimpan päälle sliipattuun julkisivuun kyllästyin jo viikonlopun aikana. Olin jotenkin irti maasta. Toivottavasti vähän ontuva vertaus, mutta tunsin itseni villieläimeksi metropolissa. Sisäinen Penttilinkolani huusi kokoajan takaraivossani että "viidakkoon viidakkoon!" (kun ollaan näillä leveysasteilla). On myönnettävä, että ei ehkä hedelmällisin lähtökohta reissulle, kun ajattelin jo ennen reissua, ettei kaupungilla ole minulle juuri annettavaa. Ehkä se oli vastareaktio sille pakolle. Tuli nimittäin Thaimaasta ajolähtö (Viisumia varten piti postua maasta, toisin kuin meitä Suomessa ohjeistettiin).

Ymmärrän täysin viidakonkaipuusi, olethan aviomieheni jo lähes kahden vuoden takaa. ;) Mutta minusta täällä viidakossa on jo ihan tarpeeksi kauan oltu, oli ihanaa päästä kipittämään reunustettuja jalkakäytäviä ja kurkistella sisään pikkuputiikkeihin. Mielestäni Singaporessa oli myös pikkulapset mukavasti huomioitu. Joka paikassa oli vaipanvaihtohuoneita (sekä miehille että naisille), syöttötuoleja oli ruhtinaalisesti (verrattuna Thaimaahan), metrossa ihmiset antoivat paikan. Tällainen ei ole mikään itsestäänselvyys suurissa kaupungeissa.
Lisäksi minua miellytti Singaporen monivärisyys. Näimme muslimeja kiirehtimässä perjantain rukoukseen, intialaisia tuijottamassa krikettiottelua, kiinalaisia ravintoloineen, eurooppalaisia bisnesmatkailijoita salkkuineen ja kiireisine askeleineen. Kukaan ei ole toista parempi, niin kuin totesimme yhdessä intialaistaustaisen miehen kanssa. Pidän siitä, että ihmisillä on oikeus elää kuten uskovat ja osaavat antaa muillekin sen oikeuden. Kaikki kuitenkin pystyvät kommunikoimaan yhteisellä kielellä, mikä onkin varmasti yhteiselon edellytys.

Joku on kiteyttänyt tuon asian hienosti - Singapore ei ole kulttuurien sulatusuuni vaan kultturien salaatti. Nuo sivuamasi Littel India ja China town olivat minun lempipaikkani matkalla. Vaikka en em. maissa ole käynytkään, niin lähiöt vastasivat käsityksiä maista. Hienoa, että kulttuurit ovat säilyttäneet ominaispiirteensä ja pystyvät elämään lomittain ja sovussa pienellä alueella. Jopa Bugiksen muslimit oli jätetty rauhaan. 

Ymmärrän kyllä että toisenlaisille reissaajille kohde on mitä houkuttelevin. minua kuitenkin häiritsi pari asiaa. Ensinnäkin: tätä reissua ei oltu budjetoitu, koska "tiesimme", ettei viisumillamme ole pakko poistua maasta vaan riittää kun käy immigration officessa leimautumassa passeineen. Paikalliset viranomaiset olivat väärässä, mutteivat myöntäneet tätä,vaan käskivät poistua maasta. Kun sanoin, että Suomessa Thaimaan suurlähetystöstä ohjeistettiin toisin... virkailija osoitti hihatonta paitaani ja näytti ovea ilmeellä: Josset nyt heti lähe, niin lyön tai puren. Virkailijan kasvojenmenettämisenpelossa näimme parhaaksi poistua. Sivuhuomautuksena:Vuosittain täällä kuolee useita turisteja syystä että poliiseja tai muuta virkavaltaa ei kunnioiteta tarpeeksi. Tilanteen kärjistyessa ja kunniaa loukattuna saattaa Thaikkulainen veri kiehahtaa ja turistin vastaavasti kylmetä. Varsinkin humalaiset uhoajat ovat vaarassa päästä sinkkiarkkuun lyijymyrkytyksen seurauksena. Maassaoloaikaa oli tuolloin jäljellä vajaa viikko, joten vaihtoehtoiset manööverit olisivat tulleet kalliiksi. 
Tehtävä reissu oli siis tehtävä todellisella opiskelijabudjetilla. Siinä tilanteessa ärsytti maksaa homeisesta alle 10 neliön kopista yli 50€/ yö. Edes sänkyä reppureissaajien 12 hengen hostellihuoneesta ei olisi saanut alle viidenkympin. Eli asuminen kallista ja ruoka vain hitusen Suomea halvempaa lukuunottamatta pikaruokaketjuja. 

Toiseksi: kaupungissa oli n.130 ostoskeskusta liikaa (Lähde:turistikartta). Mielestäni 20 pitäisi riittää tuon kokoisessa kaupungissa, varsinkin noilla yhteyksillä. Nuo "ostosparatiisit" vetivät osaa meistä kolmesta magneetin lailla puoleensa. Pienen "keskustelun" jälkeen vakuutuin, että kyseessä oli todellisia, harkittujaa tarpeita hyvine perusteluineen. Me kaksi passiivisempaa ostelijaa istuimme kahville, mutta rahapussi oli jo kadonnut liukuportaisiin. Siinä sitten kuivin suin havainnoin ympäristöäni mieltäni pahoittaen. Mikä tuota ihmismassaa vaivaa. Hirveä ostelukiima päällä viuhdotaan liikkeestä toiseen sieraimet väristen. Onhan se kiva tulla ostelee kaikkee. Näytti olevan paljon tarpeita ihmisillä, kansallisuuteen katsomatta. Aprikoin että suurin tarve taitaa olla itse ostotapahtuma. Täytyyhän se ihmisarvo säilyttää ja statusta kohottaa ja olla niin kuin ihmiset ovat.  Yhtäkkiä havahduin ajatukseen, että näinköhän se maallinen taipaleeni päättyi, enkä selvästi kilvoituksessani onnistunut. Sellaisen rajakokemuksen tarjosi yksi niistä sadastaviidestäkymmenestä.

Vaimoni puolustukseksi täytyy sanoa, että on varsin maltillinen noissa hankinnoissaan, vaikka välillä kykeneekin hyvillä mielin  nauttimaan kahvi+leivos -combon 7 eurolla. Minä puolestani saan tyydytystä kun metsästän virvokkeeni halvemmalla tai tienaan 7€ sikarirahaa esimerkiksi syöttämällä Ronjaa samalla kun vaimo nautitsee. (ei siis palkkana vaan säästettynä rahana).
Meni näköjään kirstunvartijan monologiksi. Onko jotain oiottavaa tai muuta kommenttia?

No sen verran täytyy kopasta että sinähän se taisit tuhlata heräteostoksiin tuplasti sen minkä minä käytin kauan harkitsemiini tarpeisiin. ;) Mutta olinpa iloinen että sinäkin löysit itsesi tyylisen kaupan, mikä ei olekaan mikään itsestäänselvyys. Mutta nyt ei voi muuta ku laittaa loppukevennykseksi muutaman kuvan. Kiitos reissusta! Toivottavasti joudumme joskus uudelleen tähän mukavaan ja helposti lähestyttävään kaupunkiin.

Juli & Kaarlo

Hotellin hienot valaisimet

Kuka muistaa Satiksen Zernobylin?

Littli India - kisastudio

Bugis

kirjavinkki

Kotimaani ompi Suomi

Edellisen postaajan mielipiteestä huolimatta, Minulla on ikävä Suomeen.

Ikävöin seuraavia:

Saunaa
Raikasta ulkoilmaa
Puhdasta luontoa (= tienpiennarta ilman roskia)
Salmiakkia
Mustikkarahkaa (Tai edes mustikoita. Tai edes rahkaa.)
Hyttysiä, jotka inisevät
Omaa autoa
Kumisaappaita
Takkatulta
Tuttuja ihmisiä, jotka tuntevat minut ja minä heidät
Tuntemattomia ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin minä ja minä kuin he
Hypermarkettia jossa noodelihylly on 2 metriä pitkä (100 metrin sijaan)
Lohikeittoa ja lihakeittoa
Kevätaurinkoa
Mustarastaan laulua

"Enää niin ja niin kauan". Olen antanut itselleni luvan ajatella noin. Tiedän, se on tyhmää, sillä en tuolla murehtimisella saa kyynärääkään matkamme pituudesta pois. ;) En silti haluaisikaan Suomeen ihan vielä, paitsi niinä päivinä kun lisäätte Facebookkiin kuvia merestä ja kevätauringosta. Lopullisesti olisi mukavaa tulla vasta sinä aamuna, kun omenapuun lehdet kurkistaa silmuistansa. Okei, nyt herkimmät lukijat jo niiskuttaa, niin romanttiseksi heittäydyin. Parempi taas uppoutua haaveisiin.... "Kädessä höyryävä makkara sinappiraidalla. Järvi, mehukattipurkki, talouspaperirulla, OFF, savun hajua ja sitä niin ihanaa hyttysen ininää...."

Nauttikaa Suomen rikkauksista, ja meidänkin puolesta Suomen ihanasta keväästä.:)

Juli

Elämisen arvoista!

Niin. Reissun puoliväli on jo jonkin aikaa sitte ohitettu. Taakse kun kattoo ja miettii, niin tuntuu, että aika on mennyt nopeasti. Kun taas alkaa miettiä reissun ensimmäisiä päiviä ja viikkoja, huomaa, että paljon on ehtinyt jo nähdä ja kokea. Silti tuntuu, että vielä on paljon näkemättä ja kokematta. Reissuja on vielä tiedossa. Niistä pääosa tehdään varmaan tulevien vieraiden kanssa. Yleensä reissatessa tyydymme muutaman kympin majoitukseen, jotka tähän mennessä kaikki ovat olleet ihan kelpo paikkoja. Luksusta ehkä pääsemme kokemaan Koh Lantalle, jossa aikomus olisi majoittua tasokkaampaan hotelliin. Paikkaa on joku jo ehtinyt kehumaan, joten vähän jo odottaa matkaa. 

Rehellisesti sanottuna missään vaiheessa ei ole iskenyt koti-ikävä. Ainoastaan reissun eka päivä tuntui laukun katoamisen takia melko raskaalta, onneksi sekin episodi päättyi lopulta hyvin. Ei vaan ole mitään syytä tuntea koti-ikävää. Perhe on mukana ja olosuhteet kaikin puolin kunnossa. Poika on pärjännyt erittäin hyvin täällä ja oppii kokoajan uutta. Sen touhuja kattellessa ja tarpeita tyydyttäessä oppii kyllä elämään hetkessä. Aurinko paistaa taukoamatta ja harrastuksiakin on. Viihtymistä lisää entisestään se, että melkein koko loppuaika saadaan nauttia sukulaisten läsnäolosta. Miksi siis valittaa? Sen lisäksi reissulaisten mukana tulee aina mukavia tuliaisia :D Suomeen palaaminen ei ole vielä käynyt sen kummemmin mielessä, mutta selvää se on, että loppuaikana sitä alkaa jo haluamaan Suomeen. Vielä ei kuitenkaan ole aika antaa sille edes ajatusta.

Perusarki menee aivan samalla lailla kuin Suomessa. Koulua vähän ja loppuaika perheen kanssa tai jotaki touhutessa. Asuntomme on viihtyisällä paikalla ja kotona kyllä viihtyy. Sattuipa tuossa kuitenkin pikkuinen vesivahinko meistä riippumattomista syistä, ni saatiin sitte muuttaa kerrosta ylemmäs vieläkin viihtyisämpään asuntoon. Omasta mielestäni yksi tärkeimmistä seikoista tällaiseen reissuun lähtiessä on etsiä perheelle hyvä asunto ja viihtyisä ympäristö. Kämpän on hyvä olla sellainen, että siellä viihtyy niin kuin kotona kuuluu viihtyäkin.

Uutta kämppää pukkaa...

Phuketin saarikaan ei ole vielä tuttu kaikilta osin, joten varmaan teemme yhden yön pistoja näillekin rannoille. Viimeisimmän yhden yön reissun teimme perheen kesken Kata beachille ja se osoittautui aivan mainioksi lomanviettopaikaksi. Täytyy kyllä myöntää, että paikallaan oloon ei meistä turistirysissä ole, sillä aika pian halutaan jotain aktiviteettia tai oikeesti kiinnostavaa nähtävää. Voin kuitenkin suositella sitä Phuketiin matkaaville. Ehdottomasti olen kuitenkin sitä mieltä, että kokonaista kahta viikkoa ei kannata löhöillä turistirannoilla. Kannattaa antaa paikallisille ihmisille mahdollisuus tehdä vaikutus sinuun. Eli ehdottomasi kannattaa tutustua saaren sisäosiin, joissa paikalliset (eli myös me) asutaan.

Kata beach

Vaihdossaoloaika on kyllä täyttänyt ihan hyvin odotukset tähän mennessä. Mitä nyt vähän opetuksen tasoon olen pettynyt, mutta onneksi koulunkäynti ei olekaan reissun ainoa tarkoitus.  Itse asiassa tämä ja edellinen päivä on mennyt kokeisiin lukiessa. Aika tukkoista on kieltämättä lukea enkuksi, sillä aika paljon sanakirjaa pitää käyttää. Ensimmäisessä kokeessa oli 18 esseekysymystä, joista puoleen piti keksiä vastaus. Yleensä tenteissä on paljon myös monivalintakysymyksiä ja totta/tarua- kysymyksiä.

 Pystyy hymyilee

Sanakirja ilostutti vain osan aikaa tenttiä, sillä tentaattori kävi noukkimassa sen meiltä pois, kun huomasi, ettei tässä kokeessa saanukkaan sitä käyttää.

Jotaki haluaisin kertoa tästä thaimaalaisesta elämäntyylistä. Ei oikeen tiiä mistä alottas, koska tuntuu, että tarttumapintaa on niin paljon. Joka tapauksessa henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meillä suomalaisilla olisi paljon, tekisi mieli sanoa opittavaa, mutta sanon huomattavaa, tästä kulttuurista. Yksi mukavimmista asioista mielestäni on se, että täällä harvalla pipo kiristää liiaksi päätä. Vaikuttaa, että ihmiset enemmänkin vaan kuljailee ja touhuilee kuka mitäkin. Työskentelykulttuuri on todellakin erilainen kuin Suomessa. Työvoimaa käytetään paljon enemmän suhteessa työmäärään. Todellakin poikkeuksia löytyy, mutta usein tämäntyyliset tapahtumat tapahtuvat turismien kansoittamilla alueilla, joita Phuketissa kyllä riittää. Käytännössä kaikki ranta-alueet on valjastettu turistien käyttöön. 

Näin se homma etenee. Mitäköhän ne turistit tälle kertaa on tänne roskiin heittäny?!

Taitaa olla tän maan rahti sellasta, ettei Pringlesit säily ehjäjä perille.

Katalla ollessa kiertelimme äitin ja hänen kaverinsa kanssa paikallisia ostoskatuja ja siinä välillä myyjien tarjotessa tuotteitaan innostuin välillä tinkaamaan ihan kunnolla, vaikkei tarkotus varsinaisesti ollut aina ostaa mitään. Tais olla eräällä thainaisella pitkä päivä takana, kun ei oikeen meinannut sulattaa tekemääni tarjousta jostain vaatekappaleesta. Thaimaalaiseksi oudolla topakkuudella ilmoitti, että kukaan muu kuin venäläinen ei kuulemma heitä nuin hävyttömän pientä tarjousta. Oli kyllä harvinaisen äkänen nainen. Ymmärrän kyllä todellakin, että hermo välillä menee ku turisteja lappaa ohi tasaseen tahtiin ja kaikki pudisteleee päätä hinnan kuultuaan. Turistit tuntuu kaikki lukeneen keskustelupastoja, että kaikista hinnoista kuuluu saada puolet pois :D ja kyllä niistä usein muuten saakin. Parhaimmillaan hinnasta voi lähteä jopa 60-70% pois. Täytyy kuitenkin jatkossa vähän olla tarkempi, ettei yritä jo valmiiksi halpaa tuotetta kahdella eurolla saada :) Niinkuin olette aiemmista blogiteksteistä lukeneet saattaa jotkut käytännön asiat täällä vähän ärsyttää. Loppupeleissä ne on kuitenkin niin marginaalisia juttuja, ettei niille kannata antaa liikaa painoarvoa.

Kuvassa on kaksi palmulamppua. Myyjä oli myymässä yhtä lamppua ensin 60 eurolla. Ostimme lopulta kaksi lamppua reilulla neljälläkympillä. 

Viikko takaperin teimme pienen veneretken. Olipa varsinainen retki. Autolla ensin mutkat oikoen noin puoltoista tuntia ja sitte isoon pitkähäntäveneeseen toviksi. Pari pysähdystä turistien kansoittamilla saarilla, joista toisella kylläkin olisi aikaa voinut tuhlata enemmänkin.  Vierailimme nimittäin muslimikylässä, joka oli rakennettu veden päälle paalujen varaan. Kylä oli aika pieni, mutta sieltä löytyi niin moskeija kuin koulukin. Kuvat kertokoon vähän lisää.

 Ei taida olla portaat tätä kaveria varten.

Mepä jatkamme eloa täällä. Täytyis alkaa pikkuhiljaa miettimään viisuminpidennys jutskaa ja vielä ois yksi välikoe ensi keskiviikkona, jonka jälkeen täytyy alkaa miettiä, josko sitä raskis lähtee palloa lyömään ihan kentälle asti. Range ja harkka-alue alkaa jo pikku hiljaa kyllästyttämään.

Eiköhän se ollu tässä tällä erää. On aika laskeutua pois talon katolta naapurissa olevan hotellin wifin kantaman ulkopuolelle. Son moro.

Toni

Säistä ja säädöistä

Elämä täällä lämmössä on mukavaa. Kelien puolesta voisin aivan hyvin muuttaa tänne. Lähes joka kerta kun ilmastoidusta tilasta siirtyy ulos, tulee lämmön mukana sellainen kiva läikähdys rintaan. Mää niin nautein. Tosin kuumimpaan aikaan paidan selkämys on märkänä, mutta kun ajattelee, että se kuuluu juttuun, niin ei siihen kiinnitä edes huomiota. Jos vähääkään liikkuu, niin kuivaa kohtaa paidastakaan ei hevillä löydy. Tätä ylenpalttista lämmön hyväilyä jään varmasti täältä ikävöimään.

Mutta sitä kaikkea säätöä, mitä mitä vain tehdessä joutuu tekemään, ei välttämättä kaipaile. Varmasti hyvällä muistelen kaikkia kommelluksia, jotka välillä tuskastuttavat, muttei näille sympaattisille säätäjille voi oikein vihainenkaan olla. Maassa maan tavalla.

Paras viestimismuoto on rallienkku heti kahdenvälisten käsimerkkien jälkeen. Niin harva täällä englantia osaa, ja jos osaa, niin lausumisohjeet kannattaa matkia rallikuskeiltamme. Tulee parhaiten ymmärretyksi.

Ja kun jotakin selvittelemään lähdet, niin kärsivällisyyttä ja aikaa mukaan.

Muutamia mieleenjääneitä säätö-settejä...

Ensinnäkin tämän päivän tunnit oli peruttu koska sähkökatkos kampuksella. En tiedä syytä, mutta vilkaisu mihin vain sähkötolppaan herättää mieleen valistuneen arvauksen. Saatiimpahan tehtyä yksi parityö, jonka dead line lähestyy vääjäämättä. Samoin kuin "mid termit" eli puolivälin tentit, jotka ovat tulevana viikonloppuna. Tänään tehdystä tehtävästä knoppitietoa: Intiassa kuuluisin väestön vanhempaan puolikkaaseen. Intialaisista yli 50% on iältään alle 26v. Aika nippu tulevaisuuden kuluttajia, mikäli päiväunet talouskasvusta toteutuvat.


Kun saimme 5-sivuisen raporttimme säädettyä, selvittelimme asuntoasioita. Tai sitä ollaan tehty jo päiviä. Toissailtana nimiddäin krooninen vessankaton maltillinen vuotaminen äityi ihan kunnon vuodoksi. Kipsikatto, joka on jo kameleonttisoitunut vihreästä mustaan valutti vettä niin, että ropina kävi, osa valui kiltin hiljaisesti seinää pitkin. Kun muutimme tänne tammikuun lopussa hyväuskoisina luotimme, että katto tullaan vaihtamaan kahden päivän kuluessa niin kuin luvattiin. Aika monesti asiasta huomautimme ja aika monesti sitä kävi joku pää kallellaan ihmettelemässäkin. "Insinööri tulee huomenna tshekkaamaan, remppamies tulee pian tukkimaan vuodon, ne vaihdetaan, homma hoidetaan" jne. jne. Asiaan reagoitiin vasta kun uhkasimme vaihtaa maisemaa, viimeisenä keinona. Asia prosessissa. Katsotaan, miten homma kehkeytyy. Aamulla päästään asuntonäyttöön samassa talossa. Vähän skeptinen olen, kun välittäjä aiemmin möläytti, että samat kosteusongelmat riivaavat koko taloa. Niin että osataan sitä muuallakin väärin rakentaa.

Eilen kävin sairaalassa näyttämässä mahdollisesti murtunutta nenääni (syyn selvittäminen ansaitsee oman päivityksensä). Homma sujui täkäläisittäin jouhevasti eli vauhtia Suomen päivystys, kunnes homma oli ohi ja odotin troppeja. Odotin.
Odotin...
Tätä odotusta voisi demonstroida kertomalla, että ei sisäänpääsykään aivanvihellellen mennyt. Käskivät nimittäin odottamaan, että vakuutusyhtiöni luo minulle casen, eli "keissin" eli tapauksen. Tiesin tämän ja olin ennakoinut soittamalla Euro-centeriin eli vakuutusasioita hoitavaan instanssiin Tahimaassa- ohjeistivat vain menemään hoitoon ja virkailijoita lähettäämään "tiedot". Tiskillä ystävälliset virkailijat väittivät, että homma ei etene ennen kuin päätteelle ilmestyy se ilmoitus, eli keissi, että minulla on vakuutukset kunnossa. Yritin yksinkertaistaen selittää, että sen voi luoda vasta kun olette lähettäneet tiedon, että olen hakeutunut teille hoitoon. Sama kun seinille puhuisi. Olivat kyllä sen näköisiä, että kiinnostaa kovasti, muttei viesti mennyt perille. (Ilmiö toistuu monella muullakin tiskillä, kojulla, kaupassa jne.)
Linja auki toistamiseen euro-centeriin ja puhelin virkailijalle, vaikutus- dramaattinen!!!
Oli kuin suomukset olisivat pudonneet silmiltä, tai kuin olisi herännyt koomasta, tai kuin olisi vaan kuuloelimet kääntyneet vastaanottamaan ääniaalloin saapuvaa viestiä.
"Oh Hello Jim (nimi muistettu väärin)"
"Okei Okei Okei"
"Fine"
Puhelun jälkeen mitään ongelmia ei ollut nimiä papereihin ja vamos!
Paino, pituus, verenpaine jne...
...Voit lopettaa lääkkeiden syönnin, jos oireet helpottaa. Seuraa häntä, saa lääkkeet tiskiltä ja hyvää jatkoa. Seurasin opasta ja jäin käskystä odottelemaan vuoroani 2040.
odotin.
odotin niin kuin käskettiin...
Kunnes kysyin virkailijalta, miksei vuoroni tule, vaikka olen jo ainakin tunnin odottanut. Muita jonottajia oli max. 3 enimmillään lisäkseni ja jonotusaika oli heillä muutaman minuutin.
...Odottaa vakuutusyhtiösi kuittausta. Soitto suomeen lounastauolle...
odotusta. Vihdoin kuittaus tuli ja sain  turvotusta laskevaa ja limaa irroittavaa. Kotoa kotiin 4h.

Olin kuitenkin tyytyväinen. Hyvä palvelu. Ystävällisyyttä ja kaikelle odottamiselle ymmärrettävät syyt. Välillä vain se koomaisuus ihmetyttää.

Ja loppuun tapaus vesikannu, Kalaravintola, Koh Yao Yai.

Tilasimme Julin kanssa paistettua kalaa yrttipedillä tms. + yms. Ystävämme jotain muuta kalaa ja paahdettuja cashew pähkinöitä. Juomaksi pyysimme kaikki vettä. Täällä vesi tarjoillaan turisteille pullovetenä, paikalliset saavat vesikannun, josta ei mene yleensä maksua.
Ensin tuli lautaset...
5min. päästä aterimet...
paperia...
Kohta juomalasit, joissa valmiina jääpalat.
Sitten tarjoilija toimittamaan, että valitettavasti cashew pähkinöitä ei ole saatavilla. "Ok, mai pen rai"
Ruokalajitkin saapuivat tipotellen.
ensin riisit jäähtymään...
"Ai kevätrullat alkupaloiksi, mutta tuo riisi on kyllä jo ihan kylmää"
Toni ja Ellu saivat jo hyvännäköisen kalan, "Kiva katella nälkäsenä ku toiset syö"
Ja viimein mekin saatiin se kasviskala ja heti perään hilpeä hetki. Kala oli vuorattu cashew pähkinöillä."Just joo, ihan perus settii"
Ja kun viimein tuli ne vesipullot kysyimme että voisiko saada niiden tilalle sellaisen kannun kiitos. Ja show käyntiin... "Joo tottakai!
Tarjoilija-kokki rientää takahuoneeseen ja saapuu uuden vesipullon kanssa. Takahuoneessa pullo vaihtui ilmeisesti siihen vähäiseen kielitaitoon, kun ei tuntunut ymmärtävän sen jälkeen enää mitään.
Siitä eteenpäin höystimme puhetta näyttävin viittomin. Keskusteltuamme päähenkilö liihottaa taas kyökin puolelle ja...
Liihottaa takaisin tasapainotellen syvän lautasen kanssa, joka oli täynnä vettä. Ja elehtien näyttää, että tässä tää nyt ois jossa voi uittaa/ putsata sormet.
"Juu kiitos vaan kovasti, mutta haluaisimme vielä sen kannun vettä" Ja näytimme ylikorostetusti sitä kannustakaatoliikettä. Kun sankarimme postui olimme tikahtua nauruun. Arvuuttelimme, että mitähän se mahtaa seuraavaksi keksiä.
Ja...
Tuomisina on paperia, johon ne sormet voi kuivata.
nyt oli jo naurussa pitelemistä, emmehän halunneet säättää kilttiä tätiä noloon tilanteeseen.
Nyt viittoilimme naapuripöytään, jossa himoitsemamme kaltainen kannu oli paikallisten käytössä.
"Tuon, tuollaisen mekin haluamme"
"oh okei, NYT ymmärrän"
Pöytään kannetaan tällä kertaa naapuripöydän pippurimylly ja muita mausteita.
"Khop Khun khap vaan taas!"
Tässä vaiheessa vaimoni päätti näyttää ihan kädestä pitäen. Käveli sen 7 askelta takaviistoon ja tarttui kannuun, nosti korkealle ja tökki sitä sirolla etusormellaan.
Tästä ei enää voinut erehtyä ja saimme sammutettua janomme, ruoka oli loppunut jo aikaa sitten.
Ja niin kuin ounastelimme laskussa oli vähän eri hinnat, kuin listassa ja jotenkin vähän epäselvää muutenkin, että mikä olikaan mikä. Pyysimme selvennystä kun kärsivällisyyttä oli vielä kiitettävästi jäljellä.
Listassa tää kala makso 120bahtia, mut tässä on 180???
"Ai okei se oli iso kala"
"No kuinkahan pieni se pieni, tai normaali sitten on, kun... ÄÄÄh Antaa olla. Kiitos oikein paljon, Ruoka oli todella herkullista, tulemme kyllä uudestaan"

Illallinen oli oikeasti hyvää, vaikka riisi olikin ja valjua ja vesi tuli kuin Manulle..

Kun jotain sopivaa loppukaneettia mietin, niin nousi mieleeni renkutus, jonka kehystämön pojilta pienenä opin...

"Ota löysin rantein/
Älä jännitä!
Ota vastaan
mitä elämä tarjoaa..."

-Kassu-

Tarjoilija keitossani on ... joku

Bussi

Skootteritaksikuski työssään

Macha Bucha promenade

Ja tuosta noooin, JSB:n well tempered clavier taustalle soimaan ja kuulumisia kertomaan.

Tänään on kansallinen vapaapäivä, buddhalaisille pyhä, kolmannen Lunar kuukauden täydenkuun päivä armon vuonna 2558. Juhlaa vietetään Buddhan ja hänen opetustensa muistoksi. klikkaa tästä jos haluat tietää tarkemmin. Meille se tarkoitti vapaapäivää koulusta. Tänään on ollut poikkeuksellisen kuuma päivä, joten löhöilimme kotona kuumimman ajan. Ellu oksentaa. Toivottavasti ei turistiripulia vakavampaa.

Päivän toimettomuus ajoi minut illansuussa kadulle vähän energiaa purkamaan. Otin Ronjan seurakseni. (Antaakseni Julille pienen vapaahetken ja muurinmurtajaksi kulttuurien välille). Toimikoon tämä päivitys matkakertomuksena parin tunnin kävelylenkistä...

Tyttö ja uusi taito, näyttelee kaikille kieltä

Heti isolle tielle tullessani huomasin lähteneeni liikkeelle pahimpaan ruuhka-aikaan. Kadun ylittämiseen kului yllättävästi aikaa kun sopivaa rakoa ei meinannut millään löytyä. Meidän kohdalla on neljästä kuuteen kaistaa, laskentatavasta riippuen. Ja siihen on lisättävä vielä skootterioptio = Niillä ajetaan tien pientareella, jalkakäytävällä tai oikeastaan ihan kaikkialla mistä vain mahtuu, joten tarkkana saa olla vaikka olisi jalan.

Patongin tie Kathussa

Kaistojen välistä voi hyvällä tahdolla löytää niitä erottavat viivat. Keltainen keskiviiva on jakavinaan eri suuntaan kulkevat ajoneuvot ja muut teillä liikkuvat elementit. Mutta sitä ei täällä pelätä tai kunnioiteta niin kuin ei liikenteenvaljojiakaan. Tai kyllä niitä kunnioitetaan, mutta sääntöjen rajat on häilyvät, että liekö edes mustaa valkoisella missään. Harmaita hiuksia saa jo pelkästä liikenteen sivustaseuraamisesta. On aivan tavallista, että ajokaistojen tukkeutuessa lainataan vastustajan kaistaa, jos ei juuri sillä hetkellä ole ketään vastaan ajamassa. Syntyy ketjureaktio, jossa perässä ajavat seuraavat rohkean esimerkkiä ja yhtäkkiä samalla kaistalla ajaa autoja, busseja, kuormureita ym. uhkaavasti toisiaan kohti. Tähän mennessä olen nähnyt näiden helminauhojen kivasti solahtavan rinnakkain, joskus aika viimetipassa. Onneksi nopeusrajoitus on 50km/h. Jos se olisi 80km/h, niin tiellä ajettaisiin +120km/h tämänhetkisen 60-100 sijasta.

Paikalliset Pentti ja Tellervo

Jos on tiellä liikkuminen vaarallista, niin sitä ovat usein myös kuljetukset. Täällä ei mitata peräkärryllä tai lavalla olevan lastin maksimikokoja missään yksiköissä. Perus PickUpien lavalla oli tähän aikaan paljon töistä palaavia. Normaalimäärä on 12 lavalla + 3 sisällä, siinä ollee jouset koetuksella. Kolmen metrin ylitys korkeussuunnassa ei ole sekään epätävallinen, ei autossa, eikä myöskään skootterissa.
Liikennevalot mielletään enemmänkin etuajo-oikeudeksi, jos ei ole ketään ihan heti tulossa, niin välistä kyllä mahtuu sujahtamaan. Punaisista saa kääntyä vasemmalle ihan laillisestikin, kunhan ei jää valtavirran alle.

Aika monta mahtuu...

Ehkä luetun verran kesti kunnes pääsi kadun ylittämään. Vaiheittain. pari-kolkyt metriä kävelin keltaista pitkin, ennen kuin toiseenkiin suuntaan menevästä helminauhasta puuttui helmi tai kaksi. Ja eikun yli, varmuuden vuoksi pistin juoksuksi ettei vaan sattuis mitään.

Siitä pääsee koululle

Kadun vierustaa seurasin väistellen holtittomasti parkkeerattuja autoja, mopon selässä kulkevia ruokakojuja (parkkeerattuna puolittan laitimmaiselle kaistalle) sekä vastavirtaan kulkevia skoottereita. Mies lasta hoitamassa tai kärryttelemässä on täällä selvästikin harvinainen näky. Tuon tuostakin ihmiset hihitellen osoittelivat meitä. Vauhdistakin yritettiin leperrellä Ronjalle. Toinen paikallisia hyvittava syy on lippikseni, jonka ostin taannoin eräästä murjusta. Jos aikaa on, niin  kaveritkin viitotaan katsomaan miestä ja lippistä. Efekti oli voimallisempi silloin pitkän parran aikoihin.

Isoon risteykseen päästyämme pysähdyimme huikkaamaan vettä ja ihan vain liikennettä seuraamaan. Olisi ollut Suomen poliisit ylityöllistettyjä ;)

Siinä töllistellessämme kaksi tyttöä lähestyi kysyen saisivatko haastatella. Utelin vähän miksi ja mihin ennen kuin lupauduin. Kyselivät: "Miksi juuri Thaimaahan? Mikä on täällä parasta?" jne. Jään odottamaan voitanko liput thai boxing matsiin tai johonkin muuhun turistiloukkuun. Kelpasin turistikartoitukseen vaikka asun ja opiskelen täällä.  Otin selfien vaikken sitä keppiä, tämän ajan symbolia, omistakaan.

Varmaan joku koulutyö, luulen että olivat meän koulusta

Jatkoimme risteyksestä vasempaan ja ohi hyvän ravintolan ja toisenkin, joka on vielä testaamatta. Jälkimmäisen nimi on Moo Moo steak, mutta sieltä ei kuulemma nimestään huolimatta saa lihaa, pihviä. Jotenkin niin tyypillistä täällä. Huvittavaa, eikä siitä kannata sen enempää repiä ressiä. "Tumollou" on aina käypänen vastaus ja muutaman vastaavan kokemuksen jälkeen ainoa kannattava asenne itsellekin. Parempi liittoutua, kuin tapella järjestelmää ja käytäntöjä vastaan. Syy kehitysmaaksi jämähtämisessa on varmasti vallan ja taloudellisen "hyvän" keskittymisen ym. vastaavien syiden lisäksi myös vahvasti kansan asenteissa ja arvoissa. Ihmiset vaikuttavat silti onnellisilta. Hyvinvointivaltioiden pahoinvointi ei ole ainakaan vielä juurtunut tänne.

Ja seeeiss!

"Sa-wat dii Krap!" mutisen ja sormet leukaan jne.
"Khaa Khaa!" vastaa äiti, joka eräästä ravintolannäköisestä ryntää lapsineen Ronjaa jututtamaan.

isäperspektiivi

Tähän on jo totuttu. Rattaat jarulle ja vastaamaan tavanomaisiin vastauksiin...
- Joo tyttö on
- 8 kuukautta
- Ronja
- From Finland (Finläääään)

Ananas ja kookos

Lapset ovat niin kiinnostuneita Ronjasta, että juttua jatkuu tällä kertaa vähän pitempään, silti melkolailla tavanomaista kaavaa noudattaen...
- Eiku me asutaan täällä, ei olla vaan lomalla
- Puoli vuotta
- Prince of Songkla University (parhaiten tulee ymmärretyksi kun sanoo Songklaaaaaaaaa)
- Ei, en ole opettaja, vaan ihan "tavallinen" opiskelija
-Tähän väliin vaaditaan aina muutama lisäargumentti, koska täällä yliopisto suoritetaan kun on iältään 17-21. Ja kun murrosikä näyttää tulevan täällä siinä 30-kriisin molemminpuolin (Havainto perustuu omaan kouluttautumisesta saatuun kokemukseen täällä. Tytöt hihittelevät oppitunneilla ja pojat, kiljuvat ja käyvät kimppavessassa niinkuin meillä yläasteeella. ja parta kasvaa vain tosi vanhoilla miehillä).
Helpomalla pääsisi ja väärinkäsityksiltä välttyisi jos hiukan oikasisi ja sanoisi että on opettaja. Ei ole paha jos muuntaa totuutta kolmella kuukaudella :D

Kun on tähän asti päästy, niin yleensä loppuu kielitaito tai kiinnostus. Onneksi on joskus syntynyt pidempiäkin keskusteluja- Ollut mukavia kohtaamisia. Silloin tulee tunne, että minut on otettu jotenkin tosissaan. Että vähän niinkuin ne hyväksyvät minut tänne, etten ole pelkkä turisti, pelle. Täällä ollaan kyllä hyvin ystävällisiä ja mukavia, mutta jotenkin sitä on oppinut aistimaan rivienvälistä sellaista jännää. Että joskus on kasvoton turisti, joka viikon- kahden päästä vaihtuu toiseen, tykkää mauttomasta ruoasta, kulkee turistivaatteissa, maksaa melkein mukisematta mitä vain kehtaa pyytää, meinaa törmätä jatkuvasti johonkin, koska ottaa itsestään silfietikku ojossa kuvia, on ihan sairaan rikas, koska iho on noin vaalea jne.

Pallo hukassa

Matka jatkuu, kunnes keskeytyy kanavan kohdalle. Sen laidalla pikkupojat kiikkuvat ja ovat niin neuvottoman näköisiä. Me tehtiin diili. He viihdyttivät Ronjaa sen aikaa, kun minä hain palloa. Kanava oli kuiva ja syvä. pystysuora seinä yli 3 m. Ennen kuin hyppäsin varmistin paluureitin. Onneksi tuli aikoinaan "käpättyä", että pääsi nuorta puuta pitkin kuiville. Pojat kumartelivat syvään ja jäivät Ronjan kanssa hieromaan tuttavuutta, vaikka sopimus oli jo rauennut. Siirryimme koko poppoo sinne, mistä pallo oli lentänyt. En tiedä oliko se koulu vai mikä, todennäköisesti koska oli palanut/poltetu. Emme me  kuitenkaan kouluun menneet vaan sen pihalle. Siellä oli urheilijoita ihan sikana. Miehiä, naisia, kaikenikäisiä. Onneksi näillä ei oo pleikkareita eikä tietsikoita, muuten olisin kävellyt ohi tai ehkä pysähtynyt kikkailemaan siihen kentälle yksin. Ilman palloa, tuskin.

Ronjalle riitti hoitajia niin, että sain hyvän tovin pelailtua poikien kanssa. Esitin pyynnöstä kaikki osaamani kikat, kunhan olin ensin väläyttänyt pari pyytämättä. Ei me pelattu oikeesti, vaan pelkästään pomputeltiin ja kikkailtiin.

Vieressä isot pojat pelasivat sitä hienoa lajia, lentopalloa futis-säännöillä pienellä rottinkipallolla. Otin tuntumaa lajiin viime viikolla samassa paikassa ja sain kutsun tulla reenamaan ja pelaamaan joka ilta kasilta. En kyllä jätä noudattamatta. Alueella myös zumpattiin, sulkapalloiltiin, lenkkeiltiin, kuntoiltiin, notkuttiin, seurusteltiin yms. Tunnelma oli todella mahtava. Tervettä ja järkevää settiä.

Osteripaikan omistaja

Kun olin hikoillut puolisen tuntia jatkoin kohti Fresh marketia. Matkalla kuitenkin pysähdyin jututtamaan pusikossa kyykkivää nuortamiestä. Hänen kielitaitonsa oli ilahduttavan hyvä, päästiin hyvää päivää pidemmälle. Setä oli siellä poimimassa gratin-kasvia omaan ravintolaansa. Kun kyselin lisää, selvisi että se on se osteriravintola aivan meitä vastapäätä. Pensaan lehdet sopivat kuulemma hyvin osterin seuraksi ja pitihän sitä maistaa. todella vahva ja hedelmäinen, pehmeä ja pyöreä maku. Kerroin, että olemme suunnitelleet ravintolassa käyntiä, mutta osterit ovat aivan uusi tuttavuus ja jotenkin vähän jännittää ne. Tyyppi oli todella kivan oloinen ja varaukseton joten jo pelkästään sen vuoksi tulee kyllä mentyä.

Vanhoja helmiä

Vihdoin tuoremarketille päästyäni ostin heti vakkarimyyjältä pussillisen passion- hedelmiä. Tai en heti, koska ne näyttivät vähän raaoilta. Kun sitä ääneen ihmettelin, niin pääsin taas maistelemaan. Hedelmän halkaistuaan myyjä ojensi minulle suolasirottimen. Vertailin makuja, suola taittoi happamuutta, mutta ripsautin ehkä hiukan liikaa. Niin että passionia kun syötte, niin ottakaa suolaa sen kanssa, mutta maltilla.

Ronjalle ostin välipalaksi tertullisen minibanaaneja. Ne on paljon maukkaampia, kuin ne isot, tavalliset. Tuntuu, kuin sama määrä makua olisi tiivistetty kolmannekseen.  Siemenetkin on paljon isompia. Ne on varmasti paljon jalompia. Molemmat syötiin yksi, joten jäi kotiinkin viemisiä.

Fresh market iltavalaistuksessa huonolla kameralla

Kuu, palmuja, suttua

Syödessämme ehti pimeä laskeutua ja lähdimme kohti kotia. Oikaisimme läpi parempiosaisten asuinalueen. Niitä näytti olevan vähemmän, kuin niille rakennettuja taloja. Useita hulppeita omakotitaloja oli tyhjillään. Täysikuu ja laulurastaan kokoiset lepakot, autiot kadut ja hiljaisuus täydensivät tunnelmaa.
Yhtäkkiä taivaalle syttyi kirkas valo ja sieltä laskeutui tikapuut...

 

Khun pen kathöi suei maak zing zing, tää phom mii phanrajaa juu thii baan lääu.

-Kaarlo-