Hyvää ruokaa ja seuraa

Teknisten ongelmien vuoksi tämä viikonloppuna kirjoitettu teksti näkee päivänvalon vasta nyt.

Taas on yksi viikko taputeltu. Koulussa oli ensimäiset pikkukokeet, oikeastaan läksynkuulustelut.
Kun kouluhommilta jäi niin hyvin aikaa, ehdimme hinkkaamaan zippiä ja puttia kuntoon niin rangella kuin asuntomme katollakin. Kun swingikin alkaa vetreytymään "talven"  jäljiltä herkistyvät korvat kuulemaan kenttien kutsun.  viereisen kentän green fee on caddie- tippeineen Vanajanlinnan tasoa, joten kuulostelemme vielä, josko löytyisi opiskelijalle paremmin sopivia ratkaisuja.

 
Tällä viikolla kävimme tutustumassa moneen uuteen ruokapaikkaan. Mo buddyn kanssa söimme big chicken-ravintolassa. Paikan olemme nimenneet sen pihalla  jököttävästä monimetrisestä kana patsaasta. Se toimii hyvänä maamerkkinä asunnolle tultaessa. Painakaahan mieleen tänne matkaavat, taksit ja bussit tottelevat käskyä: "To big chicken!" (bussi on phuket town-patong).

Koulumme järjestää Buddy Buddier programin jonka tarkoituksena on tutustuttaa vaihtareita paikallisiin opiskelijoihin. Meidän perhe sai parikseen Thaimaan kiinalaisen Mon. Mo muuten tarkoittaa thaimaan kielellä vesimeloonia. Nimensä tyttö oli saanut äitinsä raskausaikaisesta mieliruoasta. Samalla logiikalla Ronjan pitäisi olla juustohamppari, tai sen sisältä löytyvä suolakurkku, salmiakki tai kiinalainen ruoka.

Menimme siis kanapaikkaan päivälliselle.  Ravitola on paikalliseen tasoon nähden lähes luxustasoa. Ilmastointi, viihtyisä ja hiljainen, hienot pöytäliinat ja kunnon puukalusteet. Luonnollisesti oletin ruoaltakin paljon, mutta ainakaan valitsemamme lajikkeetmeivät vastanneet huutoon. Ei mitään valittamista tai suurempaa pettymystä, mutta odotin vain hiukan enemmän, olimmehan hienosti syömässä. Kokin puolustukseksi täytyy sanoa, että papaijasalaatti yhdellä chilillä löysi tiensä sydämeeni. 

Ruokaillessa oli helppo Tutustua paremmin toisiimme. Mo on mukava ja ystävällinen, tosin vähän kiireinen seitsemän kurssinsa kanssa kun aikoo valmistua kevääksi.

Tiesitkö muuten, että thaimaan kiinalaisilla naisilla ei ole lupa/ tapana syödä nauta-eläimen lihaa. Mo oli kerran vahingossa syönyt ja sen jälkeen maannut kaksi viikkoa kun jalat eivät toimineen. Siinä me sitä sitten äimistelimme. 

Myös muihin henkimaaliman juttuihin saimme selityksiä. Ihmiset tööttäävät Buddhan patsaan kohdalla ja tekevät sen kädetyhteentervehdyksen. Henget asuvat niissä yli-ison postilaatikon kokoisissa, temppelin näköisissä minitaloissa. Näitä on kaikkialla; talojen ja hotellien pihoissa, golfkentän laidalla, viidakossa jne. Ne ovat merkkeinä muille hengille, että paikka on jo miehitetty. Talonväki ja vieraat ym. saavat käydä peremmälle, vieraat hehget eivät. Paikallisilla on tapana ruokkia henkiä pienin uhrilahjoin. Hedelmiä, riisiä tai mitävain ja juomaksi punaista fantaa. Samoin kunnioitetaan myös Buddhan patsasta. Se ihmetyttää, miksi juoman on oltava aina punaista, vaikka nesteen pinta ei todistettavasti laske enempää kuin haihtumisen verran. Kysymättä jäi myös miksi jotkut puut on kiedottu värikkäin huivein. Aivan niin kuin joillekin epäonnisille munkeille olisi käynyt niin kui  niille Varjakansaaren sammakoille.

Nelikasvoinen Buddha viereisen vieressä

Hotellimme henkikoppi

Seuraavaksi esittelen kulinaristiystävämme Nikon esittelemät paikat. Tämä ensimmäinen paikka oli ympäristöltään niin mitäänsanomaton, että mitään ilmiselvää lempinimeä emme vielä ravitsemusliikkeelle keksineet. Paikallisten suosima Phuketilaiseen katumaisemaan sulautuva ihan tavallisen näköinen paikka. Mutta ruoka oli herkullista, paras ateriani täällä tähän mennessä. Toki ruokahalua lisäsi varmasti yli tunnin odottelu tilauksesta. Ei kuulemma ole tavanomaista. Tarjoilija oli tänään totaalisen poissaoleva. Vaikka tarjoilija oli jäässä, saimme kaiken tilaamamme, mikä on täällä mainittavan arvoinen suoritus. Tosin alkuruoaksi tilaamamme papaijasalaatti tuli vasta "muistutuksesta" ikään kuin jälkkärinä. Minulle uusi ja ihastuttava tuttavuus oli riisin päälle laitettava chili-hunajamössö, joka ulkonäöltään muistuttaa mämmin ja kaurahiutaleiden risteytykseltä. Makeaa ja ryhdikästä.

Esillepano ontuu, maku ei. 

Toinen, seafood-ravintola ei ainakaan hävinnyt edelliselle. Tämäkin oli autenttinen, paikallisten kansoittama. Viihtyisyydeltään se oli paikallista tasoa paljon korkeampi. Ei maalattiaa, vaan betoni. Kukkia, pöydissä liinat, tosin limonaadia mainostavat muoviset, mutta liinat kuitenkin. Lautaset ja mukit olivat kuitenkin niitä samoja muovisia, niin kuin kaikkialla. Samoin aterimet niitä ohuita peltisiä niin kuin kaikkialla.

Jotenkin tähän nuhruiseen ympäristöön on jo tottunut. Aluksi se järkytti, kun kaikki näytti niin köyhältä ja kurjalta, mutta sillä ei näytä olevan mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. Esteettisyys jää monesti käytännöllisyyden alle, kätevää ja niin käytännöllistä. Enää nurkissa vilisevät rotat eivät pahemmin häiritse. Kirkuvan värikkäät muoviset pöytäryhmät eivät enää pistä silmään, nyt ne ovat jo aivan tavallisia. Eikä keskellä liikennettä syöminen, puolen metrin päässä kadusta häiritse, paitsi Harley Taavettien kaasuttaessa ohi, tai niitten pillipakoputkisten taksien.

Niin ruokaan. Olin hiukan ennakkoluuloinen meriruokaa kohtaan ennen ravintolaan menoa. Syytän siitä tuoretoreja, joissa välillä lemuaa kuvottava, ei niin tuore kala. Tuoksun lähteen syöminen ei ole silloin ensimmäiseksi mieleen tuleva asia. Ruoka yllätti minut positiivisesti. Söimme herkullista kalaa, joka paljastui lopulta meriahveneksi. Ja maku olikin tuttu, vaikka kastike olikin uusi. Uusi, ja taivaallinen: Lime-Valkosipuli-inkivääri-yrttiliemi. Kala lepäsi eksoottisesti pienen hiilipannun päällä. Toinen kala oli nimeltään Tilapia tai joku muu pilatesta muistuttava. Söimme sen grillattuna. Höysteeksi valitsimme kevärullat, uppopaistetut eli friteeratut kasvikset ja riisiä? Ateria oli kolmelle juuri sopivan kokoinen. Nälkä siirtyi, mutta nautinnon vuoksi ruokailua olisi voinut pitkittää. Niin teimmekin mango-ananas-banaani-smoothien verran. Vaikka jälkkäri oli hiukan valju, pääsi paikka jaetulle kärkisijalle parhaiden ravintoloiden listassa.

Niko and delicious seafood

Niko paljastui todella miellyttäväksi herrasmieheksi. Hänen seurassaan on helppoa ja viihtyisää olla. Hän pitää hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta kavahtaen jenkkityylistä, mitäänsanomatonta small talkia. Heti alusta asti tuntui, että surffailemme samoillana allonpituuksilla. Saksalaisen tietomäärä kaikesta ruokaan liittyvästä tuntuu olevan pohjaton. Edellisten paikkojen lisäksi hän suositteli tukun muita vierailemisen arvoisia ruokapaikkoja. Sujuvasti hän myos oikoi ääneenlausuttuja olettamuksia ohikävellyistä ravintoloista.

THANKS NIKO FOR INTRODUCING THOSE WONDERFUL, LOVELY, SWEET RESTAURANTS.
And also thanks for dinner company! We will do it again!

Loppuun hiukan kuvia...

Ravintolan kokki, siivoja, tiskari ja lastenhoitaja mm.

Banana pancake

paikallista kebabia.

Vieraat jättävät kengät ulkopuolelle, Myos joissain ravintoloissa

-Kaarlo-

Ps. On kiva kertoilla välillä meidän kuulumisista teille. Mutta ymmärtäkää, että olemme melkoisessa kotimaan ja teidän kuulumisten pimennossa. pikku terveiset vaikkapa kommenttien muodossa ovat tervetulleita ja Arvokkaita meille.

pps. Bloggerin tabletille soveltumaton tabletti-sovellus on ihan paska.
Tuohon ei voi kyllä lopettaa, joten hyvää helmikuun seitsemättä!